tiistai 12. maaliskuuta 2019

Aijjoosväki täytti teatterin


Aijjoosnaiset sai sohfateatterin täytehen. Itte joutuuvat istumhan jakkaroolla. Oltihin kattomas, Muistoseurat elokuvaa ja sen jatkoksi tehtyä Anteron aarteen jäljillä...

Kovaa tykättihin. Saatihin kysellä käsiksen kirjoottajalta ja näyttelijööltä, miltä tuntuu näytellä oikeen elokuvas. Kertoovat, jotta moni repliikki jouruttihin kuvaamahan uuresta ja uuresta, mutta haastavaa ja mukavaa oli.

Teatterinjohtaja kertoo, jotta elokuvaa on käyny kattomas jo kolometuhatta henkiä. Yhtä palio kun Tuntematoonta. Arvaahan tuan miksi, teatteriaharrastajat, kansalaasopiston näyttelijät on vuasien saatos kehittyny. Kelpaa niitä kattella. Repliikt lausuttihin selekiästi, jottei mitään jääny epäselväksi.

Aulis Rintala, Tampereen Yliopiston maisteri, edesmennyt, sanookin taannoon, kun kiriootti Kalevalan Kauhavan murtehelle, jotta meirän murtehemma on niin likillä kirjakiältä, jottei tulukkia tarvita.

Elokuvan loppu “klipiis” näytettihin kuinka harrastajanäyttelijät taipuu, mokattuansa sanomahan repliikit uuresta ja uuresta...

Aijjoosväki täytti teatterin jo 2014 lopulla ensimmääsen kerran. Kattottihin Aijjooksen toiminnan historiasta tehtyä 14 minuutin dokumenttia. Sitä kuvaa tekivät aivan aloottelijat, mutta hoksattihin jo silloon pyyrellä asiantuntijooltakin apua.

Ilkkakin tuli paikalle ja otsikootti, Vanha mies ja Junnu tekivät elokuvan. Oikiasti se oli niin, jotta kuvasivat, ja aijoosväki tuatti sisällön.

Dokumenttia kuvattihin muutaman satasen kameroolla, joiden kuvanopeuskin oli ristiriitaanen, 24 / 25 kuvaa sekunnis, mutta leikkausohjelma hyväksyy tuan piänen eroavuuren. Kuvat ja repliikit taltiootihin filmille ilman harioottelua. Jos pyyrettihin repliikin uusintaa, sitä ei saatu millään huuliille uurestansa. Huhmarkosken emänniiltä sai kuvata ainoastansa, varpahia pöyrän alla.

Se dokumentti syntyy oikiastansa melekeen vahingos. Harrastaja kysyy Aijjoos-hankkeen vetäjiltä: Marja-Liisalta, Jenniltä ja Minnalta, saisko tulla kuvaamahan ja haastattelhon... Luvan saatua, saatihin lupa myös hankkeen toimintaan osallistuvilta henkilööltä. Siinävaihees ei viälä ajateltu YouTubeen menosta. Mutta, kun kuvia oli jonkunverran nauhalla ja vähä soviteltu kertovaan järjestyksehen, Aijjooksen Marja-Liisa taisi innostua sanomahan jotakin… Hommas innokkahan koulupojan Evijärveltä taltioomahan toimintaa sieltäkinpäin...

Yhyres niitä kuvaklippejä, joita oli kolmatta tuntia, Aijjoos- naisten kans leikeltihin ja soviteltihin jonohon… Siinävaihees hoksattihin jo pyytää konsulttiapua Pohjoispään Pekalta.

Evijärvellä nauhakooste sitten porukalla kattottihin ja Pekka sitä viälä vähä paranteli. Marja-Liisa totes, jotta tämä kattothan oikeen Y-Kinos porukalla. Se tapahtuu 2014 joulua orotelles.

Dokumentti ladattihin sitten YouTubeen. Siältä se on kattottu lähes 600 kertaa. Videotykiillä se on näytetty myös suurelle porukalle. Sellaanen on alkumarssin historia Aijjoosväen elokuviiskäynnillä…

Järvilakeuden kansalaisopiston Muistoseuroja kuvattihin jo oikeella elokuvakameroolla ja harrastajanäyttelijään esittämien kijoitettujen repliikkien mukahan. Kameraan vuokrakin oli enee kun pikkukameraan hinta. Näyttelijööksi löytyy pitkänlinijan harrastajia ja ammattilaaset ohjaajiksi. Kyllä kelepaa kehitystä esitellä. Ei pohjalaanen kateuskaan sekoottanu pakkaa…

Seuraavalla kerralla kattothan sitten oikeen ammattivoimin viimmeesenpäälle tehtyä elokuvaa. Olavi Virran elämästä.

Aijjoos-toiminnan elokuva löytyy viäläkin You Tubesta otsikolla “ Lähe Aijjoos kylille”

Pakinootti Eero Peltoniemi

perjantai 15. kesäkuuta 2018

AIJJOOS-toiminnalle kiitoksia


Kiitollisin mielin katselen taaksepäin: kymmenen yhteisöllisyyden reipasta toimintavuotta on jättänyt mieleeni ja kehooni muistijäljen. Siitä vähän raapustelen. Monta mielen alhosta nousemisen tapahtumahetkeä on kruttuusen kaalinpääni muistilla, mutta kiitoksen sana on usein jäänyt sanomatta.

Tässä kirjoittamassani muisteluviuhkassa lähetän virtuaaliruusun Aijjoos-toiminnan vetäjille ja kaikille toimintaan osallistuneille ystäville. Useita sykkeen kiihdyttäviä hetkiä on koettu yhdessä, pienissä ja isoissakin tapahtumissa. Mielenkiintoisia ovat olleet viihdyttävät ja historiaan tutustuttavat matkat. Kotimatkalla on bussin penkillä kuorsattu rentouttavat torkut.

Muistelen kuluneita vuosia kulttuurin harrastajana. Aijjoos on haastanut meitä harrastajia monenlaisiin tehtäviin, tarjonnut tekemistä vertaisohjaajina, liikunnassa, mutta myös esiintyjinä ja viihteen tekijöinä. Aijjooksen toimintaa olemme esitelleet messuilla ja tapahtumissa.

Yhteisöllisyys on ollut toiminnan valttia. Tullaan tutuiksi, kylille suunnattu kyläluutakampanja onnistui. Ruutuvihkoihin kirjoitettiin satoja tarinoita arjessa elämisestä, eläimistä, viljoista ja porkkanapenkeistä. Ruokareseptejä ja tarinoita tallentui. Tarinat löytyvät alueen kirjastoista.

Aijjooksen toiminnassa ja tilaisuuksissa on arvostettu perinnekulttuuria. Aijjoos-toiminta on kannustanut rohkeaan läsnäolevaan yhteisöllisyyteen ja luovaan osallistumiseen. Se on tarjonnut kannustavaa myötäelämistä, tietoa ja viihdettä sivukylienkin asukkaille ja heille, joilla ei ajokortteja tai muuta kulkumahdollisuutta ole.

Noissa tapaamisissa on kuultu monta Suomen historiaan kuuluvaa tarinaa, joiden sisältö on vain muistitietona kertojallaan, ja joiden taltiointi olisi ajankohtaista. Digitalisaatio ei tarinoita pelasta ne häipyvät helposti bittien avaruuteen.

Kysyin Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtajalta Ulla Harjulta, mitä viestiä eläkeläisiltä on Aijjoos-toiminnan osalta kuulunut? Toimintaa ei koeta millään tavalla kilpailijana, oli vastaus.

Haastan Aijjoosväen palautekeskusteluun. Kai Kunnas sanoi TV-haastattelussa: − Onhan sillä merkityksensä, saako palautteissa yhden vai neljä peukuttajaa.

Aijjoos-toimintaan voi tutustua tarkemmin netissä: www.aijjoos.fi.
Kiitän osallistumisen mahdollisuuksista, koetuista läsnäolon hetkistä ja toivotan Aijjoos-toiminnalle jatkossakin pirteitä toimintavuosia!
Eero Peltoniemi, Kauhava

perjantai 19. tammikuuta 2018

Katsaus menneeseen


Niin paljon tapahtumia mahtui vuoteen 2017 ja itsenäisyytemme sataan vuoteen, että vain pieni osa on tallentunut muistini kovalevylle, mutta tietokoneellani on asiaa novellikirjaakin enemmän.

On aihetta kiitokseen, mutta myös epäkohtaisuuksien esille nostamiseen. Viimevuosina valtiovalta on yhä enenevässä määrin huutanut ikääntyvää väestönosaa vapaaehtoistoimintaan. Mutta porkkanat sen ylläpitämiseksi ovat olleet nahistuneita. Verottajan tavoitteet ovat aivan käsittämättömiä. Talkootyölle pyritään laskemaan verotettava arvo.

Jos vapaaehtoiset pistävät hanskansa naulaan, pysähtyy moni yhteiskunnan merkityksellinen ratas. Aijjoos-toiminta ja Eloisa maaseutuverkosto järjestivät Hyvänmielenosoituksen Helsingissä Senaatintorilla toukokuussa 2017. Osallistujat pääsivät kertomaan kansanedustajille mm. siitä, että talkoolaisten osuus yhteisöllisten, liikunnallisten ja kulttuurillisten toimintojen ohjaajina ja vetäjinä on ratkaisevaa henkisen viihtymisen ja kehollisen terveyden osalta, ja että omaishoitajuus on liian suuressa määrin ikääntyvien harteilla.

Pohdiskelen asiaa yksittäisenä kulttuuriharrastajana. Vertailen ikääntyvien toimintakentän mahdollisuuksia ja antia, yhteisöllisten tapaamisten osuutta, kehollisten ja henkisten ponnistelujen tuottamia hyvänolon vaikutteita ja osallistuvan terveen elämänasenteen kantavuutta.

Medialukutaito, uusiokäytetty ilmaisu avautuu poliittiseen keskusteluun slangina, joka vaatii päättäjiltä oivalluskykyä. Puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta henkilöä on ulkona netin ja verkkomedian tarjoamista mahdollisuuksista. Kun määrään lisätään syrjäytyneet, vammaiset ja ne, jotka eivät jostain syystä katso tarvitsevansa nettiä, puhutaan jo miljoonasta palvelun ulkopuolelle jäävästä kansalaisesta. Luku lienee hyvinkin todellinen. Heidän medialukutaitonsa kehittämiseen tarvitaan koulutusta ja ohjausta. Järjestöjen vapaaehtoisten talkoot ja vertaistuki eivät riitä.

Ministeri Vehviläisen mukaan tavoitteena on, että vuoden 2018 aikana valtio lähettää kansalaisilleen viestit sähköisessä muodossa. Vehviläinen kuitenkin lupaa, ettei tästä tule kaikille pakollista. Ne, jotka eivät omista tietokonetta tai joilla ei ole verkkoyhteyttä, voivat hakea lupaa poiketa tästä.

Digipalveluun siirtymisestä puhutaan, ikään kun ei tiedettäisi, että viidesosa kansasta on ja jää digipalvelujen ulkopuolelle. Tiedon julkaisu verkossa on kätevää ja hyväksyttävää. Perustuslakimme takaa palvelun myös tulkatun kielen muodossa, joten mikään virasto tai instituutio ei voi keskittää palveluaan pelkästään digimuotoon ennen kuin on varmistettu kansan medialukutaito.

Eero Peltoniemi, sanataiteen talkoolainen, Kauhava

torstai 26. lokakuuta 2017

Ostosretki Tuuriin

Perjantaina 13. lokakuuta 2017 lähdimme joukolla hyvään tuuriin luottaen Tuurin Kyläkauppaan. Matkaan osallistujia oli kahden Härmän Liikenteen bussin verran, yli 100 henkilöä Aijjoos -toiminta-alueelta. Matkan järjestäjinä toimivat Seinäjoen ammattikorkeakoulun 3. vuosikurssin sosionomiopiskelijat Kirsi-Marja Kontiainen, Anniina Ahonen ja Katarina Koivusipilä yhteistyössä Aijjoos-toiminnan kanssa. Mukana olivat myös Marja-Liisa Nevala, Minna Koponen ja Jenni Alanen Aijjoos-toiminnasta.

Matkan aikana opiskelijat järjestivät meille Tuurivisan. Veikkailtiin Vesa Keskisen ikää (50 v.), Kyläkaupan perustajaa (Toivo Keskinen), perustamisvuotta (1946) ym. Vastaukset selvisivät, kuten myös Kyläkaupan tunnuslause: Suomen suurin kyläkauppa. Pelasimme lisäksi bingoa, siinä meillä oli huonompi tuuri: ei yhtään voittajaa!

Kyläkaupan osoite on Onnentie 7 ja sen symbolina on pihalla suuri OnnenKenkä (hevosenkenkä). Jo rakennukset ovat nähtävyys, niitä on eri tyylejä ja eri aikakausilta aina hirsitalosta itämaiseen palatsiin asti. Alueella on myös muita kauppoja. Tapahtumia järjestetään ympäri vuoden, kesällä esim. lapsille Miljoona Tivoli.

Upeassa sisääntuloaulassa meitä odotti Vesa Keskinen toivottaen meidät tervetulleeksi. Hän kertoili liikkeen historiasta matalalla äänellään, joka melkein hukkui ympäröivään hälyyn.

Pian pääsimme syömään ravintola Onnenkiveen. Ruoka oli maukasta ja monipuolista.

Tavarapuoti on ravintolan välittömässä läheisyydessä. Siellä osuin heti jouluosastolle, jossa tuli pyörittyä ja ihailtua joulukoristeiden paljoutta. Tarttuihan sieltä jotain mukaankin.

Parin tunnin ajan kuljeskelin ja ihmettelin tavarapaljoutta. Eri artikkeleita on kuulemma ainakin 250 000. Myymälä on kuitenkin valoisa ja siisti ja tavarat on hyvin järjestetty. Vahinko vain, että Tuula -siivoojaa ei näkynyt.

Onneksi päästiin hengähtämään viinerikahville kahvila OnnenKiveen. Vähitellen palailimme bussille ja tavaratila täyttyi ostoksista.

Paluumatkalla ihailimme kumpuilevia peltoja ja syksyn väriloistoa. Opiskelijat jakoivat palautelomakkeita. Kuuntelin ympärilläni käytävää keskustelua, ja kaikki tuntuivat olevan kovin tyytyväisiä hyvin järjestettyyn retkeen. Meillä oli ollut oikea Onnen Päivä!

Retkeläisten puolesta kiittäen: Leena Haapoja


torstai 31. elokuuta 2017

Tuliko epävarmuus jäädäkseen?



 
 
Jos elo- ja syyskuu jatkuu kohti syksyä lämpimänä, viljat, marjat ja hedelmät ehtivät kypsyä sekä laarit täyttyä. Jännittäviä viikkoja elellään. Olisikin katastrofi, jos sato jäisi sateen vuoksi pieneksi. Olemme tottuneet siihen, että tulee ylijäämäviljaa. Hyvillä työvälineillä, tutkituilla viljalaaduilla ja lannoitteilla saadaan runsas sato. Jopa ojan rikkaruohot ovat metrin korkuisia! Tuholaisia myrkytetään. Saamme tärkeitä sääennusteita ja toimitaan sen mukaan.

”Nälkävuodet 1860 lähtien” -taidenäyttelyn sisältö. Ikkunani alla on vihreä tuuhea ohrapelto. Se nosti mielikuvan 1860-luvun viljapellosta, joka oli vetistä rapaa, siemenet itämättä. Kuvittelin isännän katsomassa peltoaan perheensä kanssa ja samalla tuntevansa itsensä sairaaksi. Yht`äkkiä hän kääntyikin ja kiirehti kotiinsa. Vaimo tuli vauvoineen perässä. Kuvittelin myös tilanteen, jossa mies otti vastaan leipää emännältä ja tämä sama mies kuoli omaan sänkyynsä. Olen piirtänyt nälkäkuvia ja maalannut surullisiin kansanlauluihin liittyviä kuvia. Näyttelypaikka on Kauhavan kirjasto marraskuun ajan...

Kauhavan manttaalikunnan historiaa on paikallishistorioissa ja yksittäisissä dokumenteissa, jotka kokosin kirjaksi. Sen idea syntyi 2000-2010 talonpoikaismuseo Iisakin Jussin tuvalla, kun Kaisu Tuomaalan kanssa pidimme 2003 Kosolanmäen lainamakasiinissa ” Museon 100 vuotta vanhojen vaatteiden näyttelyn”. Ihmisiä kiinnosti kovasti makasiini, näyttelytila. Tietoni makasiinista oli minimaalista, paitsi että se rakennettiin 1857-58 keisarin määräyksestä. Alkutoiminta oli hiljaista. Osakkaat, maanviljelijät hoitivat lainaustoiminnan. Syksyllä vietiin vähän enemmän siementä sinne, kuin mitä oli keväällä lainattu. Siitä varastokertymästä lainattiin tai ostettiin siemenviljaa. Velaksikin sai, jos oli takaajat. Ilmaiseksi sai hakija, jolla oli nälkä eikä rahaa ostaa.
 
1866 tuli nälänhätä eikä ollut lainattavaa! Yksittäiset ihmiset, jopa perheet lähtivät kerjuulle. Itkua ja kuolemia riitti. Jotkut historiat pitävät nälänhädän syynä peräkkäiset sadesyksyt ja myöhäiset keväät.

1990-luvun tutkimusten mukaan syiksi nähdään maatalouden ja karjanhoidon kehittymättömyys, kehnot kulkuyhteydet kuntien välillä, alempiin säätyihin liittyvät sosiaaliset epäkohdat, mm. työttömyys. Nälkiintyneet ihmiset sairastuivat herkemmin kulkutauteihin: rutto, kurkkumätä, tuberkuloosi, jne. Kauhavalla yhdestä perheestä kuoli kolme lasta. Lavantaudin korkea kuume vei nopeasti hengen, olipa sairas rikas tai köyhä. Ei ollut rokotuksia eikä antibiootteja.

Museologia/ museotyö on arvoihin perustuvaa. Makasiinien toiminnasta viime aikana aloin etsiä tietoa eri tahoilta ja ihmisiltä, jotka kuuluivat manttaalikuntaan. Kokoelmassa onkin edesmenneen puheenjohtajan Lauri Heimolan kirjoituksia. Kirjoituksia on luvannut myös viimeinen puheenjohtaja, Jaakko Perälä ja tilikirjanpidosta vastaava Pauli Tyyvi. Kauhavan historia I valaisi nälkään kuolleiden määrää. Taulukossa vuodet 1866 - 68 kuolleiden korkeat lukumäärät. Lisäksi on Ylihärmän, Alahärmän ja Kortesjärven paikallishistorioista manttaalikuntatoimintaa.
 
Irja Pollari

 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Pelkkikankaan kylätalossa treffit Aijjoos hengessä

Kauhavan eksoottisiin kyliin kuuluva Pelkkikangas oli neljän eläkeläisnaisen reviiriä. Muun perheen ollessa työssä ja lastenlasten koulussa naiset tekivät käsitöitä kylätalolla. Se oli kuin linnunpesä: puista ylellisyyttä hipova lämpöinen, rauhan tyyssija, tien laidassa puiden suojassa, jonne levoton ihminen mielellään astui. Tarkoitus oli pohtia muistin elvytysmielessä Luterilaisessa kirkossa käytyjä keskusteluja.

Aiheeseen liittyen kokosimme nukketeatterin, jossa äänessä oli eläkkeelle jäämässä oleva pappi ja hänen vaimonsa. He pelkäsivät, ettei pappi enää saisi vihkiä edes rakastunutta paria. Seurakunta, tässä tapauksessa Pelkkikankaan naiset kommentoivat papin ajatuksia niin selkeästi, että luulin heidän hankkineen keskustelutaidot kirkkovaltuustossa. Yksi luetteli papin laillisista oikeuksistakin!

Nauraminen itselle on harvinaista ja tuntuu vatsanpohjassa asti. Naiset tekivät huumoria käyttämällä erilaisia peruukkeja. Riemu alkoi sillä sekunnilla, kun peruukki kosketti päälakea. Koska se kätki osan kasvoja, minun oli jo vaikea tunnistaa, kuka kulloinkin oli tukan alla. Peilin puuttuessa he eivät edes nähneet kuvaansa. Oli vain uskottava ystävän vilpittömiin sanoihin ja hersyvään nauruun.

Huipentumaksi oli tutustuminen klovneriaan. Tarvittiin punainen nenä, peruukki ja valkoiset käsineet. Puhua ei saanut, vain kiljua, itkeä, murista tai nauraa sekä elehtiä käsin että jaloin. Olin pannut tuolille käärmeen, jota klovnit alkoivat piirittää ja kiertää vapauttaakseen käärmeen luikertelemaan ulos. Laatumusiikkiakin kuunneltiin, mm. oopperalaulaja Martti Talvelaa, joka tunnettiin läpikotaisin Pelkkikankaalla.    

Lämmintä vappua odotellen

Irja Pollari, eläkeläinen

                                                  (Kuva Pelkkikankaan kylätalolta)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hiihdollako merkitystä?

Helmikuun helinät loppuivat, kun maaliskuu aloitti lumimassojen sulatuksen. Jostain syystä ei pihassamme lentele linnun lintua. Kotitehtävistä minua rassaavat ruuanlaitto ja siivous, jotka leikkaavat päivästä ison osan. Minulla ei koskaan ole ollut hiihtolomaa, nyt ei hiihtolomalaisiakaan. Siksipä mielikuvitus lentää, uneksin matkustamisesta, vaikkei unessakaan koneeni nokka nouse.

Oli nostalgista katsella MM-hiihtoja. Mieheni kuunteli hievahtamatta, minä jännitin ja sydän hakkasi. Hiihtämistä pidetään parhaana terveyttä edistävänä liikuntamuotona. Onko niin? Luokkatoverini soitti ja sai minut nauramaan. Hän muisti, että olin voittanut koulujenvälisissä hiihtokilpailuissa. Minä en muistanut, sen sijaan hänet kuorossa laulamassa sopraanoa kuin satakieli. On väärin, ettei hän saanut opiskella nuoresta alkaen musiikkia enkä minä kuvataidetta.

Jotkut elävät liikunnasta. Tunnettu tanssija Aira Samulin 90 v. on melkein yhtä vanha kuin olympiahiihtäjä Siiri Rantanen, joka hiihti meille malliksi Lahdessa.

Surullinen episodi tapahtui MM-kilpailujen miesten parisprinttihiihdossa, jossa Iivo Niskasen ”syliin” horjahti väsynyt norjalaishiihtäjä. Siksi Niskanen ja Jauhojärvi jäivät pronssille. Toisena päivänä Niskanen nappasi 15 km perinteisessä hiihdossa kultamitalin! Kansanjuhlat alkoivat jo katsomossa ihmisten hurratessa voittajalle. Mahdoton tuli mahdolliseksi, kun hurmaava 50 km:n hiihtäjä Matti Heikkinen yllätti itsensä ja kansan pronssilla. Heikkinen hymyili rauhallisena onnessaan!

Mihin sinulla hiihto vaikutti aikoinaan? Minä pidin kilpailemisesta ja olosta sen jälkeen. Tunsin hiihdon intohimon, sillä koko kroppa oli yhtä lämmintä virtaa. Nyt kilpaurheilijan pitää heti raportoida, mitä tapahtui, ja erikoisesti voitelusta. Syy on tiedettävä, jos meni huonosti. Minä ärsyyntyisin nykyisen mallin mukaisesta tarkkailusta.

Mitä te entiset kansa- ja keskikoulumitalistit ajattelette nykyisestä analyyttisestä näkökulmasta? Onko urheiluharrastus terveyden vakuutus vielä vanhempanakin? Yrittäkää vastata jotain, että saataisiin alkuun jonkinlainen ajatusten vaihto blogissa. Ja muustakin voi kirjoittaa.

Tv Irja Pollari