maanantai 1. kesäkuuta 2020

Kaikki yhdessä – uusi normaali – tämäkin kestetään


29.5.2020

Otsikossa oleva sanonta on viime aikoina tullut varsin tutuksi sekä TV-juonnoista, uutisista, ajankohtaisista keskusteluista radiossa ja tietenkin lehdistä, halusimme sitten sitä tai emme!

Koronavirus, pandemia, miksi sitä nyt kutsummekaan, on hallinnut elämäämme maaliskuun puolivälistä 2020. Toimin Kauhavan kaupungin vanhusneuvostossa ja pidimme vuoden ensimmäisen vanhusneuvoston kokouksen tammikuun lopulla Kauhavan kaupungin Ylihärmän palvelukeskuksessa asiantuntijana Terhi Haapala Kuntayhtymä Kaksineuvoisesta. Kävimme läpi myöskin alkaneen vuoden toimintasuunnitelmaa, jossa kevätkaudeksi oli vierailu Iltakellossa tai Pellavatien Liisankodissa sekä osallistuminen Ylihärmän yläkoulussa ns. Hyvinvointipäivään yläkoulun oppilaiden sekä muiden yhteistyötahojen kanssa.

Iltakellon johtajan Liisa Järven kanssa sovimme päiväksi 2.4. ja Ylihärmän hyvinvointipäivä olisi jo 7.4. Iltakellossa oli tarkoitus tutustua palvelutaloon lähemmin ja keskustella henkilökunnan kanssa toiminnan muodoista.  Hyvinvointipäivään suunnittelimme vanhusneuvostolle omaa esittelypöytää ja jaoimme työvuoroja.

Tuntui, että jokainen oli intoa täynnä kevätkauden alettua. Kuntayhtymän vanhustyön johtaja Terhi Haapalalta saimme monenlaista, ikäihmisten hyvinvointiin ja palveluihin liittyvää tietoa ja kiinnostavaa tietoa myöskin tulevasta Hyvinvointikeskuksesta ja sen suunnitteluvaiheesta.

Mutta sitten alkoi tapahtua! Jo viikolla 11 alkoi tulla tietoa ulkomailla, lähinnä Lähi-idässä ja erikoisesti Kiinassa, pahenevasta epidemia-aallosta, jonka alkuperää ei oikein tiedetty tai tunnustettu, mutta vaikeutena oli se, ettei tautiin tiedon mukaan ollut lääkitystä tai rokotetta. Ja samalla viikolla 13.3. alkoi tilaisuuksien, kokouksien, kerhojen, liikuntatapahtumien, kilpailujen, kuntosalien, allasosastojen, ruokaravintoloiden, kylpylöiden sulkeminen ym. peruuntuminen tai siirto myöhempään aikaan. Matkustaminen oli todella rajoitettua. Ja sitä jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

Siirryttiin ns. etäaikaan – etätyöskentelyyn, etäkouluun, rajoituksiin, poikkeusoloihin, liikkumisen rajoituksiin. Alkaa käsien jatkuva peseminen, käsidesit, turvavälit, erikoisajat kaupassakäynteihin, tapaamiskiellot ja matkustuskiellot. Ja nämä rajoitukset kohdentuvat aivan erikoisesti ikääntyviin eli 70+ ikäryhmiin.

Olen myöskin järjestöihminen ja teen vapaaehtois- ym. töitä. Eläkeliiton sihteerinä olen tehnyt sen huomion meillä Kauhavalla, miten runsaasti yhdistyksillä on hyvää ja kehittävän inspiroivaa toimintaa joka viikolle. Toimintasuunnitelmissa oli koko kevätkausi tapahtumia täynnä, sovitut asiantuntijat opastamassa, matkasuunnitelmat kesäkaudeksi ja juuri ikäihmisille sopivina. Sosiaalinen kanssakäyminen virkistää ja lisää voimavaroja, estää yksinäisyyden tunnetta ja myöskin kehittää yhteistyötaitoja jne. Kansalaisopistojen toiminta on täynnä tietoa, taitoa, kulttuuria ja musiikkia. Hengellisiä seurakuntatapahtumia unohtamatta. Ja kaikissa edellä mainituissa on juuri ikäihmisten osuus tekijöinä ja ohjaajina valtavan suuri ja arvokas.

Aluksi tuntui siltä, että jahas, nyt on sitten lomaa ja kyllä se tästä. Tehdään ohjeiden mukaan, huomioidaan rajoitukset ajatellen, että hyvinvointimme ja terveys on kultaakin kalliimpaa. Mutta viikkojen jatkuttua ja karanteenin vain kiihdyttyä uusiin liikkumisrajoituksiin, ja vaikka ikäihmiset ovat kuuliaista joukkoa ja kiltisti mennään normien mukaan, karanteeniaikakin alkaa turhauttaa.

Kaikenlainen liikkuminen, jota onneksi olen itse aina aktiivisesti harrastanut, se on tänä aikana antanut hyvänolontunteen. TV antaa jumppaohjeita kaksi kertaa päivässä, kansalaisopiston liikunnanohjaaja Tarja Fagerholm tuolijumppaohjeita sähköisesti etäopetuksena ja paljon muuta on saatavilla. Itsestä se vaan riippuu, minkä kokee hyväksi. Lisäksi sekä kaupunki että kuntayhtymä ovat soitoillaan tiedustelleet ikäihmisten siis 70+ ikäisten vointia, mitenkä kaupassa käynti ja apteekissa asiointi onnistuu ja ohjannut apua paikalle, jos sitä on tarvinnut. Se on varmasti otettu kiitollisuudella vastaan.

Mutta tapaamisoikeudet ja matkustusohjeet ovat esim. itselleni aiheuttaneet sen, että lapsiani, lapsenlapsiani ja Isomummana oikeus pienen Tarun tapaamiseen ovat estyneet. Viimeksi henkilökohtaisesti olemme tavanneet joulunaikaan. Huh, se kyllä alkaa jo ahdistaa, vaikka sähköisiä toimintoja onkin. Se kun on niin, että kaikki sukulaiset eivät todellakaan asu naapurustossa! Uudenmaan rajoituksetkin koskivat juuri itseäni ja lapsiani.

Itse olen todennut, että on mahdottoman mukavaa omistaa oma talo ja pihapiiri, jossa on jatkuvasti jotain tekemistä. Varsinkin tänä kevään aikana, kukkapenkkejä on siirrelty, pensaita vaihdettu, nurmikkoa leikattu ja ikkunoiden pesusta puhumattakaan.

Ja kirjat, mitä löytöjä onkaan omasta hyllystään löytänyt; esim. Elena Ferranten ”Napoli” -sarjan kaksi teosta Loistava ystäväni ja Uuden nimen tarina, jotka kertovat toisen maailmasodan jälkeisestä napolilaisesta ja italialaisesta elämänmenosta kahden ystävän Lilan ja Lenan vaiheista ja kehityksestä aikuisuuteen köyhyydenkin varjosta. Lisäksi olen löytänyt runokirjatkin uudelleen. Niiden selailun kautta tulee monia ihania muistoja, jotka olin jo unohtanut, mieleeni. Antoisaa.

En ole lainkaan käsityöihminen millään muotoa. On nimittäin niin, että kaikki sisareni taas ompelevat, kutovat ja virkkaavat yms., joten minä olen ehkä aina saanut kaikki ihanuudet valmiina.

Kun aikaa siis oli, ajattelin, että osaisinkohan vielä tai edes oppisinko tekemään sukat. Ja erikoisesti vaivasi se kantapään teko, koulussahan sen piti osatakin. Selasin muistojani, ja oli ainakin 10 vuotta, kun edellisen virkatun peiton tein pojanpojalle Aatulle. Se oli mielestäni ihmeellisesti kauniskin itseni tekemäksi, ja Aatu rakasti sitä.

Vanhassa talonpoikaisarkussani oli sukkalankaa ja puikot ja siitä se alkoi; sukan sääri, sehän tuli vallan helposti, ja sitten tuli se kantapään osuus. Siinä olikin tenkkapoo. Vanhasta villasukasta yritin katsoa kaavaa ja siitähän se lähti. Purkaakin piti välillä, mutta jipii, valmista tuli ja toinen heti perään ja ne on nyt mun aarteeni. Ei niitä kyllä toisille mallina voi pitää, mutta ovatpahan muistona tästä koronaihanuudesta.

Ensi viikolla, eli 1.6. alkaen, puretaan rajoituksia kokoontumisten osalta 10-50 henkilöön toistaiseksi, ja suuret eli yli 500 henkilön tilaisuudet ovat vielä heinäkuun loppuun kiellettyjä tällä tietoa. Tuo 10 hengen raja on kyllä ollut surullisen pieni, kun ajattelee esim. muistotilaisuuksia, kun surua on jo ihmisillä muutenkin liikaa, mutta ohjeiden mukaan oli mentävä.

Itselleni esim. pääsiäisen ajan rajoitukset olivat todella surullisia. Kun on vuosien saatossa oppinut sen, että pääsiäisviikolla hiljennytään kirkossa, tuntui, että todella puuttui paljon. Tosin radiosta tuli kyllä pääsiäisen musiikkia ja ohjelmaa muutenkin aikaan ja aiheeseen soviteltuna. Onneksi nyt 1.6. alkaen kirkkoonkin pääsee noudattaen vain annettuja ohjeita ja turvavälejä, joten pienin annoksin pyritään palaamaan siihen normaaliin. Ja nyt saamme kotimaassa matkustellakin ohjeet huomioiden!!

Itselläni on aivan mukava viikko tulossa, kun ma 1.6. on Vanhustenkotiyhdistyksen hallituksen kokous, ja heti seuraavana päivänä Eläkeliiton Kauhavan yhdistyksen hallituksen kokous, joten positiivisella mielellä ja sellaisella ajatuksella, että annettuja toimintaohjeita noudattaen ja omaa harkintaa käyttäen on kesäkuunkin ”riennot” mahdollista hoitaa.

Tänään ja huomenna on monella koululaisella ja valmistuvalla ilon ja ehkä haikeudenkin täyttämä päivä. Kaksi ja puoli kuukautta on opiskelu ollut monimuotoista ja uusia tapoja noudattavaa. Ehkä siinä on myöskin opetuksen siemen; vastoinkäymisiä ja esteitä tulee, välillä aivan uusina muotoina, mutta ne kasvattavat ja vahvistavat meitä.

Jostain syystä olen tänä keväänä poikennut usein Kauhavan hautausmailla, siellä on muistojen keskellä, monen rakkaan läheisen viimeisen leposijan äärellä voinut rauhoittua ja nauttia hiljaisuudesta, lintujen laulusta, muistoista.

Tänään veimme kukkaset ja sytytimme muistokynttilät edesmenneen kansanedustajamme, rakkaan ja aurinkoisen Susannan haudalle, hänhän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 30.5.2009.

Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.

Hyvää kesää kaikille

                                           Anna-Liisa Niemi
                                           Kauhavan kaupungin
                                           vanhusneuvoston pj.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti